Rakastunut

"Äiti, äiti! Me tehdään kerhosta retki veksille (Veskulle).", "Joo, ei me mennä sinne Puksulla, ku tietty bussilla, sielt näkee paljo enemmän kuin tavallisest autosta!", "Äiti, me syötii tänää kerhossa eväät lattialla, leikittii et ollaan piknikillä ja meil oli sellasii askarreltuja kukkasii lattial", "Äiti tänää mä leikein Leon ja Niikon kaa enkä tyttöjen kaa", "Äiti tytöt kiusaa meit siel kerhossa, ne pakottaa meiät leikimään niitten kanssa, vaikka me ei haluttais.". Keskimmäisen iloinen ja ajoittain hyvinkin vaativa pulputus täyttää päiväni.
Tänään olen yrittänyt saada useita velvollisuuksia ja askareita tehtyä, mutta jotenkin aika on valunut sormien välistä hukkaan milloin missäkin toissijaisessa toiminnossa.Ehkäpä huomenna paremmalla tarmolla. Tänään oli lukupiiri, huomenna ekaluokkalisen  vanhempainilta ja keskiviikkona kutsut. Touhua on siis riittänyt ja ainaista erotuomarina olemista. Miksi poikien pitää aina tapella?

Tuntuikin suorastaan maagiselta huikkasta perheelle heipat ja suunnata kohti lukupiiriä läpi kesään heräilevän naapurustomme. Yhtäkkiä olikin aivan hiljaista. Kukaan ei pyytänyt, vaatinut tai toivonut mitään minulta. Kävelin mäen päälle mutkittelevia teitä pitkin ja nautin lintujen laulusta, ruohon viherryksestä ja kukkaan puhjenneista tulppaaneista ja narsisseista. Jossakin pihassa haravoitiin, toisessa paranneltiin istutuksia. Aurinko paistoi ja lempeä tuulen vire heilutti sinivalkoisia viirejä. Ympärillä leijui ihmeellisen seesteinen rauha. Kuulin kenkieni rahinan ja kaukaisen autojen hurinan, ne muistuttivat vain kaukaisesti siitä, että olin melkein kaupungin  keskustassa. Aivan kuin olisin päässyt sisään sellaiseen unelmakuplaaan, joka ei voi olla totta. Tunsin suuren suurta onnea siitä, että saan asua juuri täällä!! Pian kukkivat syreenit ja huumaavat tuoksullaan koko tienoon. Mielessä soi jo suvivirsi.

Palatessani illalla kotiin päin ihastelin auringon laskun värittämää taivasta ja murehdin ihanan valkovuokkolehdon kohtaloa. Pian valkovuokkomaton sijalla olisi kerrostalo poikineen ja muutama ökyrikkaille suunnattu pientalotontti kivilinnoineen. Onko se sitten väärin pitää kiinni idyllistä? Taitaa olla, kyllähän tästä onnesta riittää jaettavaksikin. Kunhan ymmärtävät arvostaa ja vaalia sitä mikä tässä alueessa on arvokasta!

Toukokuu on ihana kuukausi. Suorastaan lempikuukauteni. Monestakin syystä. Eikä tietenkään vähiten siksi, että siihen liitty paljon ihania muistoja.

Parhaana kaikesta häämme kymmenen vuotta sitten. Silloin kevät oli aikaisessa. Koivuissa oli suuret lehdet ja kaikkialla oli jo melkein kesänvihreää. Risuista taivuttelimme sydämen juhlapöytämme ylle. Samainen sydän roikkuu edelleen makuuhuoneessamme muistuttamassa niistä kaikista onnen, rakkauden ja Siunauksen toivotuksista, joita saimme osaksemme. Tuo päivä oli kaikin puolin ihmeellinen, ilma oli kuin morsian. Tuulen, sateen ja rakeiden lisäksi saimme nauttia ihanasta auringon paisteesta. Rakkaat ystävämme olivat juhlan kunniaksi painaneet hääsanomat. Se oli ihana, koskettava yllätys. Täytyykin kaivaa tuo lehti esiin ja lukea se juhlapäivänä. Tuota päivää on edelleen ilo muistella. Vanhempani tulevat silloin hoitamaan poikia. Me lähdemme ihan kaksin Helsinkiin ja ystäviemme häihin.

Nyt puutarhamme kasvit huutelevat tarinoitaan: Vihertyvä nurmikko ja mustasta mullasta pontevasti nousevat kukkanuput herättelevät mieleni kohti tulevaa kesää. Ihanaa, tuolta nousee serkkulasta viime syksynä haetut pionit. Tuossa ruusussa on silmut juuri aukeamaisillaan, sekin siis selvisi siirrosta. Jakaminenkin taisi onnistua, Iirikset kurkottavat virkeinä kohti taivasta.  Vielä kun olisi aikaa, niin laittaisin tuon kukkapenkin kuntoon ja siirtäisin nuo kasvit tuonne paremmalle paikalle. Nurmikon paikkauskylvoksiä pitäisi ehtiä kastelemaan. Sen voi onneksi tehdä nuorin selkärepussa päivystäen.

Ihana kesä, kun tulet ja virkistät mielemme ja herättelet huomaamaan Luojan ihmeitä!!

Oi ihana Toukokuu

Toukokuussako sitä jo ollaan?
Kevät on tullut vauhdilla. Puutarha huutaa kuopsuttamaan ja kylvämään. Kävimme ystävän kanssa Pihapiiri-puutarhamessuilla ja sieltähän tarttui mukaan paljon ideoita. Orvokeista ja Mårbacka-pelargoneista puhumattakaan.

Taimien kasvatusprojekti ei sujunut niin hienosti: Mustasilmäsusannat eivät nousseet ollenkaan ja Tuoksusyyshohdekukka sai päälleen mäntysuopavettä (juu, vielä viime syksyistä..) kun nappasin käteeni väärän suihkepullon ikkunalaudalta!!

Viimeisen viikon aikana olen flunssasta huolimatta häärinyt syksyllä rakennetun uuden kukkapenkin kimpussa. Kadun puolelle kaivoin juurimattoa ja pihan puolelle olen jo asetellut turveharkoista reunusta. Tuo turveharkko on ihan hauska keksintö. Varsinkin jos se alkaa vähitellen kasvaa sammalta niin kuin luvataan. Minä nimittäin rakastan sammalta!!

Ruohokin viheriö lupaavasti syksyllä kylvetyllä alueella. Vaikkakin maa näyttää melkoisen saviselta, kiitos onnettoman "mullan" jota viime syksynä hölmöyttämme hankimme. Täällä päin on ollut melkoisen kuivaa ja tuo savimaa kyllä näyttää sen lohkeilemalla ja pölyämällä. Olemme nyt yrittäneet kastella nurmialuetta, taitaa olla pian aika hommata halpa sadettaja, jottei nyt alkuun lähtenyt ruoho ihan kuivu ja kuihdu.

ORAVA-VAUVA KURRE KURRELAINEN:

Vapun aattona meidän pihaan ilmestyi tuttavallinen oravanpoikanen. Se juoksi ihan jalkojen viereen ja liehakoi siinä!! Yritimme pitää lapsille tiukkaa kuria, ettei siihen saa koskea, koska se on villieläin ja emo voisi sen hylätä jos siihen tarttuisi ihmisen hajua. Homma menikin siis aikamoiseksi oravan karkuun juoksemiseksi. Lievästi huvittavaa, sillä kyseessä oli tosiaan tennsipalloa pienempi nyytti!! Vappuna minäkin juoksin pitkin kukkamaita kun oravanpoikanen, Kurre Kurrelaiseksi nimetty, olisi niin kovin mielellään tullut syliin.Selitin säntäilyäni miehelleni sillä, että minuun iski täysin irrationaalinen oravanpelkotila!! Jostain syystä oravat eivät ole olleet vuosiin lempieläimiäni, ehkä siksi että olen törmännyt juuri tällaisiin liian kesyihin yksilöihin, jotka on opetettu hakemaan kädestä ruoka!! YÖK! Ensin pelkäsimme myös, että se voi olla aggressiivinen tai siinä voi olla joku tauti tai vähintään kirppuja.

Loppujen lopuksi pikkuinen oli vain niin armottoman suloinen, että kannoin sille ulos vettä ja maapähkinöitä ja vanhan punaisen baskerini. Ei se niistä tainnut paljon ymmärtää, vaikka poikani väitti, että yksi pähkinä olisi kiposta kadonnut!!

Vapun jälkeisenä päivänä orava-vauva taas hyppi luoksemme kun menimme ulos.  Silloin ajattelin, että olipa kaverilla emo jossain lähistöllä tai ei, niin tehtäväänsä se ei ainakaan enää kunnolla hoida. Siltä istumalta soitin paikalliseen löytöeläintaloon, jonka kautta sain villieläinhoitajan kiinni. Hoitaja lupasi tulla hakemaan oravavauvan jos saisimme sen laatikkoon. Eipä sitten muuta kuin etsimään pahvilaatikko ja pistelemään siihen riittävästi happiaukkoja. Itse oravan pyydystäminen olikin sitten helppoa. Sehän hyppeli taas ihan viereen kun menin sen luokse! Sitten vaan laatikko kyljelleen ja kannen avulla tuuppasin oravan sisään laatikkoon. Sieltä se sitten pisti nenänsä ulos ja ihmetteli mihin kummaan oli joutunut.
Hoitajan haettua Kurrelaisen kyytiinsä tuli minulle ihan haikea olo. Olihan se pikkuinen ollut ainutlaatuisen ihana pomppiessaan aina sinne missä itse kykki ja kuopsutti!!

Soittelin juuri äsken eläinhoitajalle ja hän kertoi, että orava-vauva oli sinne päästessään kyllä kovin laihassa kunnossa, ei olisi kahtakaan päivää enää pärjännyt yksin. Sanoi, että oli ihan oikein tehty soittaa apua ja toimittaa vauva hoitoon!! Nyt poikanen on saanut ravintoa ja alkanut syödä itsekseenkin jotain. Poika (meillä on siis orava-vauvatkin poikia;)) on kuulemma virkeä ja saanut saman ikäisiä kavereita, niin että eiköhän se siitä parane, vahvistu ja pääse johonkin tuuheaan metsikköön viettämään oikeaa oravan elämää!!

Ja meillä alkaa se koirakuume taas nostella päätään ;)
 Lisäilen kuvia vielä myöhemmin lisää, kun ehdin latailemaan!!

Kevät keikkuen tulevi!!

Niin sitä jo tässäkin talossa kuviteltiin, että lumikolat ja rattikelkat voisi pakata varastoon. Eipä onnistanut, jälleen saavat kolauslihakset (mitä ja minkä alla ne lienevätkin) kyytiä.


Kevään piristykseksi puhdistimme vanhan Gaggiamme kalkkeutumista ja masiina pihisee puhisemistaan taas kuin vanhoina hyvinä päivinä Viikissä. Tossullinen narsissejakin pääsi ikkunalaudallemme tervehtimään kevätauringon säteitä.

Meillä on tehty keväisiä hankintoja: Esikoiselle löytyi kirpparilta komea, aito Tunturi Poni. Pelkäsimme vähän, että vanhan mallinen hankinta saisi pyyhkeitä ekaluokkalaiselta. Turhaan pelkäsimme, nuorimies lähti heti takki hulmuten koekierrokselle. Takaisin tultuaan hän hehkutti pyörän erinomaista vauhtia!!


Toinen hankintakin liittyy polkupyöriin, bongasimme sen ulkomaisesta nettikaupasta edukkaasti. Ensi kesänä tämä perhe vetää pyöräreissuilla perässään tällaista komistusta!! Tuosta haaveilimme jo viime kesänä, muttemme raaskineet. Nyt vain toivotaan hienoja pyöräilykelejä ensi kesäksi.
.

Olemme poikien kanssa laittaneet lasikuistille kasvamaan rairuohon lisäksi valkoista Mustasilmäsusannaa ja jotain keskimmäisen kaupasta valitsemaa "erikoista kasvia". Osa on jo itänyt ja pukannut esiin keväänvihreät lehtensä. Taimimania alkaa pahasti iskemään ja siemenvimma päästä valloilleen.

Eilistä palmusunnuntaita varten askartelimme iloisia pajunoksia. Päätimme puketutua viime vuoden tapaan pupuiksi. Esikoinen kieltäytyi niin lällystä asusta, mutta oli muuten innoissaan mukana virpomassa. Pojat harjoittelivat kaksi lorua: Sen perinteisen Virvon varvon- lorun sekä karjalaisen mammamme opettaman virvontalorun.

Vitsalla sinut virvoitan,
pois vanhan kuoren kirvoitan.
En siitä suurta palkkaa vaadi,
enkä velkakirjaa laadi.
Jumala sinua siunatkoon!

Mammani on mieletön taiteilija, tämän kevään aikana hän on saanut aikaiseksi tällaisen upean lampun jalan. Lisäksi jokaiselle lapsenlapselle on työn alla oma vellikello.

Lapsuuteni elin kaukana isovanhemmistani, näimme heitä vain muutamia kertoja vuodessa. Vasta nyt aikuisiällä olen saanut olla heidän lähellään myös arkipäivänä. Se on ollut hirveän antoisaa ja rikastuttanut elämäämme monella tavalla. Mammani on karjalaiseen tapaan loistava ruuanlaittaja, kävimme eilen heillä virpomassa ja saimme nauttia yltäkylläisistä pöydän antimista. Kaalilaatikkoa lähti myös mukaamme ja tänään lämmitimme sitä keskimmäisen kanssa lounaaksikin. Nam. Kyllä kelpasi.

Flunssainen juhlakausi

Meidän perheen juhlakausi on tammi-maaliskuussa, jolloin perheessämme juhlitaan neljiä syntymäpäiviä. Runsaan seitsemän viikon sisällä juhlitaan siis minun ja kaikkien lasten juhlia. Nyt on siis tämän vuodet juhlat juhlittu ja minä olen enemmän kuin helpottunut. Huh.
Keskimmäisen juhlia vietettiin viimeisenä. Ja odotettiin eniten. Nyt kun juhlat ovat sitten ohi, on pieni mies kovasti kysellyt, että koskas sitten taas ja koska se joulu onkaan?
Tässä pari kuvaa kynttilän puhalluksista kahtena peräkkäisenä päivänä.

Kuopuksen ensimmäisiä syntymäpäiviä vietimme tammikuun puolenvälin jälkeen. Lahjakengät ovat olleet erityisen rakkaat. Niitä täytyi heti kovasti halailla. Muut lahjat on jo kaikonnut päästäni. Täytyisi katsastaa kuvat niin muistuisi mieleen..

Tässä muutama synttärikuva jo vuosi sitten Pörhöksi nimetystä kuopuksesta.

Esikoisella oli vauhdikkaat kaverisynttärit. Ensi vuonna ei muuten tulekaan niin montaa lasta juhlimaan. Meno oli nimittäin aika mahdotonta. Kavereita oli koulusta, naapurustosta ja muuten kaveripiiristämme. Porukka ei ollut ns. ryhmäytynyt ja jouduimme kukkopoikien shown keskelle!! Tai sitten viedäänensi vuonna juhlavieraat mäkeen ja tarjotaan siellä laskiaispullat ja kaakaot ja se on siinä. Tosin sitten joku varmaan laskee puuta päin ja saa aivotärähdyksen. No, onneksi näitä pohditaan taas vasta vuoden kuluttua.




Omat juhlani jäivät taasen kerran pitämättä. Olen syntynyt harmillisesti päivänä, jota on hieman harvemmin kuin muita päiviä ;) Kaksilla edellisillä oikeilla synttäreilläni olen ollut joko viimeisilläni raskaana tai aivan vastasyntyneen äiti. Tällä kertaa olinkin suunnitellut kaikkea pientä kivaa päivääni juhlistamaan (kuten brunssi ystävien kesken ja matka kotikaupunkiini vanhempiani ja ystäviäni tapaamaan). Kävi kuitenkin niin, että saimmekin vieraaksemme sitkeääkin sitkeämmän ja ikävän influenssan. Voitte vain kuvitella kuinka minua harmitti!!

Onneksi sain sentään kunnon kakun ja kaunista laulua aamusella!!


Meillä oli ensin ollut kaupungissa jylläävä tavallinen flunssa jossa oli nuhaa, yskää ja äänen käheytymistä. Juuri kun ajattelin, että nyt tämä inhotus alkaa mennä ohi, saapui mieheni kirjaimellisesti täristen töistä kotiin. Siinä sitten seuraava viikko meni niin, että kaikki vuorotellen kuumeilivat ja lopulta niistivät ja aivastelivat ja yskivät ja yskivät ja yskivät. Nyt on tilanne vähitellen normalisoitunut. Sen kyllä huomasi, että on olo kyllä aika onneton, kun pitäisi kolme villikkoa hoitaa ja on itse aivan uupunut. Yhtenä päivänä meillä kävikin kodinhoitaja apuna. Luojan Kiitos. Mistä ihmeestä se johtuu, että lapset ovat sairaina ollessaankin melkein yhtä villejä kuin tavallisestikin. Itse taas on näin vanhemmiten aina vaan voimattomampi sairaana..

Keskimmäinen on ollut ehkä kaikkien pahiten kipeänä. Kuume jatkui pitkään ja pieni mies on taas nukkunut melkein joka päivä päiväunet. Kalpeakin hän on on ollut kovin. Ja kiukkuinen.Huh.


Kuopuksen putket joudutaan laittamaan uusiksi vaikka ovat olleet korvissa vasta puoli vuotta. Flunssan takia putkista vuosi märkää, joka ensin tukki toisen putken ja nyt pullautti sen vielä irtikin. Heti sinne olikin sitten kehittynyt märkäinen tulehdus... Korvalääkärimme ehdottikin, että laitetaan suosiolla uudet putket eikä odotella kuinka monta tulehdusta tulee. Hiukan itse mietin, pitäisikö pyytää vielä toiselta lääkäriltä lausunto vai mennä vaan suosiolla putkitukseen? Mitäs mieltä olette? Putki on irti siis kuopuksen huonommasta korvasta jossa on heikko kuulo.. Olen itse vähän skeptinen, kun on kyseessä yksityinen lääkäri. Mutta ei ne kai ihan rahastaakseen vaan niitä putkia laitatuta?? Se on kuitenkin taas yksi nukutus. Voivoivoi..

Yön yli nukkunut

Jihuu!! Meillä nukuttiin viime yönä ihan ensimmäinen kokonainen yö, heräämättä omassa sängyssä. Kuopus laitettiin illalla nukkumaan puoli kymmenen maissa ja heräsi kuudelta.

Siis kuopus nukkui koko yön. Keskimmäisen unissa taas oli jotain häikkää ja hän kävi meidän sängyssä sekä minun, että miehen vieressä nukkumassa. Mutta ei meidän tarvinnut kertaakaan nousta sängystä ylös. Ihan mieletöntä.

Ollaan tässä viime viikkoina pidetty sellaista lempeää unikoulua kuopukselle. Tissiä ei ole enää öisin saanut, mutta silityksiä, haleja ja jopa sylittelyä kylläkin tarvittaessa. Nyt ollaan viikon verran oltu kovassa flunssassa koko porukka ja pelkäsinkin, että menee koko touhu ihan plörinäksi. Parina aamuna on otettu pikkumies kainaloon tissittelemään jo vähän ennen kuutta.
Tiedän, että takapakkia tulee varmasti, mutta on tämä silti niin hienoa!!

Vuosi, kuukausi ja viisi päivää siinä meni. Esikoinen nukkui aikanaan ensimmäisen kokonaisen yönsä puolitoistavuotiaana, joten onhan tämä edistystä siihen. Keskimmäinen koki vuoden iässä rankan unikoulun (ja rinnasta vieroituksen) ja oppi muutamassa viikossa nukkumaan, mutta sai varmaan sen jäljiltä ikuisen trauman ja kolauksen itsetunnolle. Samaa virhettä emme halunneet toistaa kuopuksen kanssa.

Tuntuu tuo kuudeltä herääminen olevan kyllä liian aikainen kuopukselle, sillä yhdeksän aikaan ukko oli ihan poikki ja nukkuikin pienet tirsaukset, mutta eiköhän se rytmi ala tästä vähitellen löytyä.

Me vietetään ensi viikolla hiihtolomaa!! Saisi tämä flunssa siis vähitellen alkaa pakkailla basilisko kavereitaan ja muuttaa muualle.

kotiäidin vapaapäivä

Sain vapaapäivän. Oi sitä iloa!

Lähdin Helsinkiin villinä ja vapaana. Kotioven sulkeuduttua takanani jätin sinne vastuun kodista ja lapsista. Innosta villinä kipitin kohti rautatieasemaa ja Helsingin junaa. Junassa nuokuin unen rajamailla ja piiitkästä aikaa luin Metron. Olin miettinyt etukäteen paikkoja joissa haluaisin käydä, mutta jo junassa päätin, että tämä olisi nyt päivä jolloin minulla ei olisi kiire minnekään. Helsinkiin saavuttuamme suuntasin aseman kahvila Elieliin tuhdille aamupalalle. En ollut koskaan käynyt Elielissä, vaikka olen siitä ohi kulkenut lukemattomia kertoja. Kahvilafriikkinä tämä tilanne oli korjattava. Aamiainen ei ollut parhaasta päästä. Olin paikalla puoli kymmenen aikaan ja aamiainen oli olut tarjolla jo aikaisesta aamusta. Munahyydyke oli hiukan kuivahtanutta ja pekonit menettäneet aikaa sitten rapeutensa. Eipä tuo silti paljoa haitannut, sillä minä sain istua kaikessa rauhassa upeassa hallimaisessa ravintolassa, lueskella iltasanomia ja katsella Eero Järnefeltin Koli-maisemaa.

Kello läheni kymmentä ja matkani jatkui Ateneumin Carl Larsson näyttelyyn. Vietin Ateneumissa kuljeskellen ja Larssonin töihin tutustuen useamman tunnin. Rakastan tuota Larssonin tyyliä kuvata arkea sellaisena kuin se on. Leluja ja tavaroita on pitkin poikin, vaatteet on rypyssä ja rutussa mutta lasten kasvoilta paistaa ilo. Carl ja Karin Larssonilla oli kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli lapsena. Elämä oli varmasti välillä kaikea muuta kuin hymyä ja onnea. Sitähän oikea elämä on. Näyttelyssä ei tullut kuitenkaan sellaista oloa, että siellä olisi esitelty jotain kiiltokuvaa eri puolilta. Elämän rosoisuus paljastui viimeistään selaillessa Larssonin omaelämäkertaa. Tuossa kirjassa hän muun muassa kertoi että hänen lapsensa kastettiin verrattain myöhään, sillä hän ei voinut uskoa kirkon sen hetkiseen kantaan siitä, että kastamattomat vauvat eivät olisi yhtä autuaita kuin kastetut.

Näyttelyssä minua puhutteli myös tuo Lilla hyttnäsin, Larssonien taiteilijakodin, sisustuksen tunnelma. Larssonien sisustus oli Arts&Crafts henkinen taiteellinen ja värikäs kokonaisuus. Muös tämä puoli tuli hienosti esiin Ateneumiin rakennetussa Kotona- tilateoksessa ja esillä olleissa Karinin suunnittelemissa huonekaluissa. Ruotsin kansallismuseon fresko, jossa Kustaa Vaasa ratsastaa Tukholmaan vaikuttaa upealta. Erityisesti minua viehätti tuo hevosen ja kuninkaan siluetti. Sitä täytynee mennä katsomaan joskus ihan paikan päälle.


Ateneumin kierroksen jälkeen kävin Noanoassa hipelöimässä ihania vaateita ja imemässä itseeni kevään raikkaista väreistä huokuvaa voimaa. Tällä kertaa en sortunut ostamaan mitään vaikka mojovat alennukset olikin lätkäisty jo talvivaatteisiin. Noanoan vieressä oli ihanainen, perinteitä huokuva Kanniston leipomo, josta ostin pari rapeaa ja huumavan tuoksuista leipää kotiin tuomiseksi. Itselleni ostin herkullisen pehmeän Kristallipullan hiukopalaksi. Pullan voimalla nautin kaupungin huumaavan vilkkaasta sykkeestä ja arkkitehtuurin kauneudesta. Pyrin aina Helsingissä käydessäni piipahtamaan Senaatintorilla. En pettynyt tälläkään kertaa. Tuomiokirkko hehkui valkoisena, pilvien välistä paistavan auringon kultaamana.

Jotkut pitävät Helsinkiä isona ja kankeana. Minusta se on hassua, sillä oma kokemukseni on, että Helsingissä saa olla juuri sellainen kuin on. Harvoin tuntee itseään ali- tai ylipukeutuneeksi. Olipa sonnustautunut sitten vaelluskenkiin ja kauhtuneeseen villapaitaan tai täydellisesti istuvaan kotelomekkoon voi uskoa sulautuvansa kaupunkimaisemaan. Olen joskus miettinyt mistä tämä johtuu ja tullut siihen tulokseen, että tämä johtuu erosta kaupunkilaisen ja maalaisen välillä. "Kaupunkilainen" elää arkeaan keskellä kaupunkia. "Maalainen" taas tulee kaupunkiin vain erikoistapauksissa ja silloin tietenkin tulee eri tavalla mietittyä mitä päällensä tähän erikoistilanteeseen laittaa ja mitä mukaansa tarvitsee.

Senaatintorilta matkani jatkui Kluuvin kauppahallin kautta Stockmannille katsastamaan Stockmannin 150-vuotis juhlanäyttelyä. Kauppahalli oli mielenkiintoinen tuttavuus pienine jauhomyllyineen ja tinkimaitotonkkineen. Olisin varmasti ostanut Armaan maitopullon mukaani jos olisin ollut heti matkalla kotiinpäin. Stockmannilla oli Argos-halliin rakennettu upea historianäyttely. Elämyksen täydensi pieni nostalgia- ja juhlaosasto, jossa myyjättäret olivat pukeutuneet 50-luvun asuihin ja pienestä kahvilasta sai ostaa retrotuotteita voileipäkakusta juhlaleivoksiin. Pieniä lasisia Coca-cola pullojakin oli tarjolla kuuden kappaleen pakkauksissa. Argos-halli oli tällä kertaa ihana elämys.


Yllä olevat kuvat stockmann.com
Sain ystävänpäivän kunniaksi lounasseuraa rakkaasta ystävästäni ja siinä tulikin mukavasti vaihdettua kuulumisia, niin suruja kuin ilojakin. Iltapäivän hämärtyessä tuntui ihan mukavalta suunnata kohti kotia ja omaa poikaporukkaa.

Vapaapäivä oli tehnyt tehtävänsä.